Antinmäen tila on ollut samalla suvulla jo vuodesta 1539


Tilaesittely


Historia

Yhteystiedot

Tuotannon
esittely


Lehmät ja
hevoset


Metsätalous

Ympäristön
huomioiminen


Myytävänä

Vuokrattavat lomamökit

Kuvagalleria

Yhteistyö-
kumppanit


Linkit

Olemme Antinmäen 17. isäntäpari. Koko yli 470 vuoden ajan ovat maatilaa isännöineet sukupolvet kehittäneet toimintaa niin, että seuraavat yrittäjät ovat saaneet hyvät lähtökohdat omalle ajalleen tilan historiassa. Olemme ylpeitä saadessamme isännöidä tilaamme tässä sukupolvien ketjussa. Tilakokonaisuuteen kuuluu myös Katriinan kotitila Hyväniemi Kangasniemellä.

Kokonaisuuteen kuuluu myös Katriinan kotitila Hyväniemi Kangasniemellä.
Vuonna 2003 yhdistimme kahden toimivan, toisistaan 100 km:n päässä olevan lypsykarjatilan kotieläintuotannot yhdeksi toimintakokonaisuudeksi. Kotieläintuotantoa lukuunottamatta Antinmäen ja Hyväniemen tilat jatkoivat toimintaansa itsenäisinä maatilayksikköinä.

Molemmat tilat tekevät yhteistyötä alueen viljelijöiden ja sidosryhmien kanssa sekä käyttävät runsaasti urakointipalveluja (lietteenlevitys, rehunteko, puinti, jne.)

Maatila elää elämäänsä neljännesvuosittain vuodenaikojen mukaan, mutta toiminnan suunnittelu tehdään pikemminkin neljännesvuosisadan jaksoissa. Jatkuvuudesta halutaan pitää kiinni.

Vanhat navetta- ja piharakennukset on säilytetty ennallaan perinteitä kunnioittaen ja vanha Tunturi-mopokin seisoo lähtövalmiina tallissa.

   
 

Copyright © Antinmäki