Kaikki eläimet liikkuvat pihatossa
vapaana, oman elämänrytminsä mukaan. Lehmillä on ruokailualue,
jossa on vapaasti tarjolla hyvää säilörehua sekä hieman
kuivaa heinää. Ruokailualueella eläimet käyvät myös väkirehukioskeissa,
joista murskattu vilja, valkuaisrehu sekä kivennäiset
annostellaan yksilökohtaisesti. Ruokarauhan lehmälle turvaa
jokaisessa kioskissa oleva ruokailun ajaksi alas laskeutuva
takaportti. Janon yllättäessä raikasta vettä on tarjolla
juoma-altaissa. Makuualueella tilavat parret on pehmustettu
paksulla parsipedillä ja kuivikkeilla. Talvella ulkoilu ja
viileinä kesäpäivinä laiduntaminen on lehmistä tosi hauskaa,
mutta kuumat kesäpäivät eläimet viettävät mieluummin
viilennyspuhaltimin varustellussa navettatilassa.
Lehmät käyvät omatoimisesti lypsyllä keskimäärin
2,5 kertaa vuorokaudessa, ympäri vuorokauden. Meillä
esierotteluportti tunnistaa ja ohjaa lehmän aina joko lypsy- tai
ruokinta-alueelle eläimen kulloisenkin tilanteen mukaan.
Robottikäsivarsi etsii vetimet kahden lasersäteen ja
videokameran avulla. Ennen lypsyä robotti puhdistaa lehmän
vetimet erillisen pesukupin avulla sekä ottaa ns. alkusuihkeet
maidosta. Sitten robottikäsivarsi kiinnittää lypsimet jokaiseen
vetimeen ja ohjaa letkuja eläimen liikkeen mukaan. Lypsy ja
lypsytapahtumasta tiedonkeruu tapahtuu automaattisesti ja neljänneskohtaisesti.
Lopuksi vetimiin suihkutetaan desinfioiva hoito- ja suoja-aine.
Katriina valvoo tietokoneelta mm. lypsystä ja
ruokinnasta tallentunutta tietoa. Myös hoitajan eläimistä tekemät
havainnot ovat erittäin tärkeitä, ja ne kaikki merkitään
seurantajärjestelmiin. Automatiikan häiriötilanteissa järjestelmät
soittavat ja lähettävät tekstiviestin gsm-puhelimiin.
Tilatankkiin mahtuu maitoa 5000 litraa. Tankki tyhjennetään joka toinen päivä. Maidon jäähdyttämisen hukkalämmöllä lämmitetään navetan käyttövettä.