Metsätalous

Metsä on oleellinen osa elinympäristöämme ja yksi Antinmäen tilan tuotantosuunnista. Tilan metsäsuunnitelma on suunniteltu kestävän metsätalouden tavoitteiden pohjalta ja ohjaa metsässä tehtäviä työvaiheita vuosikymmeniksi eteenpäin.

Metsäsuunnitelmaa seuraamalla tiedetään ajantasaisesti, miten metsämme kehittyvät. Metsäsuunnitelman avulla mitoitetaan ja ajoitetaan metsänhoitotöitä oikea-aikaisesti sekä tietysti arvioida hakkuiden ajoitusta.

Metsissämme on herkkiä, arvokkaita luontokohteita ja paikkoja, mitä on varjeltu ja varjellaan luonnontilaisina sukupolvelta toiselle – ihan omasta vapaasta tahdostamme. Metsämme kuuluvat PEFC-sertifioinnin piiriin.

Antinmäen tilan metsiä on hoidettu jo vuosikymmenien ajan metsäsuunnitelman mukaisesti.

Metsä on paljon muutakin kuin huolella vaalittava talouden tukijalka, sillä se tarjoaa oivalliset puitteet elämyksiin ja monipuoliseen harrastamiseen läpi vuoden. 

Mielenkiintoista katsottavaa löytyy niin kasvien kuin eläintenkin maailmasta. Marjastukseen ja sienestykseen on mahtavat puitteet monipuolisissa maastoissa.

Talvinen metsä on hieno ympäristö liikkumiseen.

Kevättalvisessa, hohtavan valkeassa metsässä hiihtely, lumikenkäily ja lintujen seurailu on elämys. Toisinaan ilves istuskelee talon portailla ja nappaa lähtiessään puutarhasta rusakon ateriakseen. Luonto on siis Antinmäen tilalla todella lähellä.

Riistanhoitoa ja suurriistan eli hirven- ja peuranmetsästystä harrastetaan paikallisen Höltän hirviseurueen riveissä. Pienriistaa, kuten jäniksiä, metsäkanalintuja ja sorsalintuja sekä vieraspetoja metsästetään myös itsenäisesti tilan omilla mailla. 

Riistakamera paljastaa, että hirvet viihtyvät Antinmäen metsissä.
Metson ja muita metsäkanalintuja voi tavata Antinmäen tilan mailla.